Tänään koulussa ollessa tuli taas vaihteeksi ahdistava  olo, kun tuli vain erittäin eristäytynyt olo. Ihan kun vain ei pitäisi olla siellä muiden keskuudessa. Meidän ryhmä on jo pääosin jakautunut, poikamaiset tytöt ovat poikien kanssa, "mammat" ovat keskenään sekä tupakanpolttajat on aika hyvää pataa toistensa kanssa. Mihin ryhmään itse sijoitun? En mihinkään noista edellä mainituista. En polta, en ole sellainen "äijä", eikä minulla ole edes lasta (Koska oletan, ettei karva-vauva Dantea lasketa mukaan tässä asiassa) Kaikki meistä on oli 18-vuotiaita. Joten, eihän tässä pitäisi olla ongelmaa.. eihän?

On tiettyjä tilanteita, missä tunnen itseni erittäin yksinäiseksi. Mutta välillä pieniä hetkiä, jollloin en ole yksinäinen vaan vaikutan kait toisten silmiin teennäiseltä tai liian "pätemisen haluiselta" minulla on paljon, paljon kokemusta tältä alalta jota opiskelemme. Joten saatan kertoa tietyissä yhteyksissä jotain niistä, jolloin joistain voi melkein nähdä heidän ajattelevan
"Ja taas se kertoo niit sen tarinoita... " Tiedän myös sen, että joitain kiinnostaa se, mutta jotkut kait eivät tykkää asiasta yhtään. Enhän voi miellyttää kaikkia, enhän?
.. No asiat voisi mennä huonomminkin, mutta mistä sitä tietää mitä tulee tapahtumaan.

Jotenkin ajattelin, että hetkeksi keskityn edes johonkin muuhun kuin kouluun.
Jolloin minun pieni pelastus tapahtui, töistä tuli soittoa että kaivattaisiin taas jonnekkin. Ihankuin oma pomo olisi lukenut mun ajatuksia, sillä oikeaan aikaan pidin puhelinta kädessä. Hetken päästä olisin kuitenkin pistänyt sen laukkuun ja kuunnellut opettajan kertomisia.
Siis älkää käsittäkö väärin, kyseinen opettaja on älyttömän mukava ja tunnit kiintoisia.
Kuitenkin, itselle se arjesta poikkeava työpäivä oli paljon houkuttelevampi ja voin sanoa näin työpäivän jälkeen.
Tuntuu ihan siltä, että jaksaisin taas paremmin asioita.. harmi tosin ettei ole jo perjantai jolloin voisin ylläpitää hyvää tunnetta koko viikonlopun ajan. Eikä sitä, että huomenna taas kouluun esittämään iloista.. :( 
Esittämisestä puheenollen, tänään piti eräällä tunnilla pistää viiva kohtaan mikä sopi omaan mielialaan. Oli hymyilevä, vähän vaisu ja surullinen. Se viiva piti mennä pistämään luokan edessä olevalle taululle, joten tietenkin piti valehdella..
Ettei tulisi lisäkysymyksiä ja kamalasti sitä " mikä sulla on hätänä? Mikä masentaa?"
En ole voinut edes kertoa ryhmäläisilleni omasta koulutaustastani..

Jaa miksi en? Oikeasti mietitte sitä?
No voin vain sanoa, että jos kertoisin niin en tiedä miten kukakin reagoisi asiaan.
Joku saattaisi antaa myötätuntoa ja olla tukena, toinen taas voisi käsittää asian väärin, joku olettaa että valehtelen ja se kaikista asioista pahin.. Jotkut saattaisivat sääliä minua, sekä juttelisivat mun kanssa vain siksi... säälistä ressukkaa kohtaan. Esittäen olevansa ystävä, en kaipaa valheellisia kaveruuksia vaan aitoja..
Se on se syy, miksi en kerro asiasta heille.. vaan pidän sen tiedon itselläni.
Vai onko parempia ehdotuksia?